keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kosmetologi

Miksi haluan kosmetologiksi

Hei! Nimeni on Jasmin ja täytin juuri 20 vuotta. Valmistuin ylioppilaaksi Heinolan lukiosta keväällä 2013, minkä jälkeen pidin välivuoden ja aloin työskennellä paikallisella huoltsikalla. Lopetin työt ja muutin kesän aikana Tampereelle yhdessä aviomieheni kanssa. Olemme molemmat opiskelijoita. Mieheni on ollut jo kaksi vuotta teknillisessä yliopistossa ja minä sain paikan Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston kauneudenhoitoalan puolelta. Koulu kestää kaksi vuotta eli näillä näkymin tulen valmistumaan keväällä 2016.

Koulu on todella hieno ja tilat näyttävät uusilta ja viihtyisiltä, varsinkin kosmetologien osasto. En malta odottaa että pääsen oikeasti tekemään erilaisia hoitoja ja oppimaan uusia taitoja. Muutenkin on ihanaa olla taas koulussa ja opiskella jotain sellaista mistä oikeasti pidän ja nautin! Haluan lisätä osaamistani ja kehittyä kaikilla alan eri osa-aleilla niin, että varmasti pärjään työelämässä.

Olen aina ollut kiinnostunut kauneudesta, kauniista asioista, ehostautumisesta, hyvinvoinnista, hoidoista ja niiden vaikutuksista. Minulla on suuri halu oppia ja siitä kertoo varmaan myös se, että olen jo monta vuotta katsellut kauneudenhoitoon liittyviä opetusvideoita pelkästään siksi, että se on minusta kivaa. Aihe on minusta niin mielenkiintoinen ja uskon todella, että tämä työ sopii minulle. Haluan auttaa ihmisiä tuntemaan olonsa kauniiksi ja hyväksi. Siksi minusta tulee kosmetologi.